Oravanpyörä lopettaa 09.04.2011 miltei kaksivuotisen taipaleensa. Osa hevosista laitetaan kuoppaan iän vuoksi, osa myynnissä ja osa jää minulle. Tarkimmat tilannepäivitykset täällä, sivut päivittyvät myös ajan myötä. Kiitos ja näkemiin. :)

Oravanpyörä on heinäkuussa 2009 pystyyn nostettu projekti, jolla tavoitellaan mainetta piirrettyjen suomenhevosten joukossa. Suomen Lapissa sijaitsevalle tilallemme mahtuu kolmisenkymmentä hevosta. Alkujaan pientalliksi suunniteltu rakentaminen lähti käsistä hevosmarkkinoilla pyörähtämisen myötä, eikä loppua näy. Hätävaraksi meillä on myös pihatto, joka toimii kesäisin tammojen laitumena varsakausien ollessa vilkkaimillaan.

Päätoimintamme on hyvien suomenhevosten kasvatus. Meiltä lähtöisin olevat hevoset tunnistaa Oravan etuliitteestä, harvoilla suomenpuoliverisillä taas liite on Squirrel's. Tallista löytyy tällä hetkellä noin yhdeksäntoista jalostuskelpoista suomenhevosta ja kaksi puoliveristä. Valikoimaan kuuluu jokaisen sukupituuden edustajia, tunnettujen suomenhevoskasvattajien talleista haettuja hevosia. Pyrimme hankkimaan näiden kaikille varsoille hyvät ja kestävät kodit, jossa sen tulevaisuutta olisi mietitty muuhunkin kuin tarhassa seisoskelijan rooliin. Uusia kasvatteja syntyy kausittain useampia, mutta mikäli et löytänyt itseäsi miellyttävää, myös tilausvarsat ovat kysymisen arvoinen asia. Yhteydenotot tulisi hoitaa sähköpostiin wilberi91@gmail.com.
Piditkö näkemästäsi? Peukuta meitä ylöspäin VRL:n tallilistalla! Kiitämme.

    Viihtykää! Terveisin tallin omistaja ja ylläpitäjä wilberi (VRL-09484)

Viimeisin päivitys tehtiin 15. maaliskuuta 2011
Hevosia rekisteröity VRL:n rekisteriin, muutamia edelleen myynnissä.

Ansakuja
Artsin Ravitalli
Frostbitten's
Mallaspuro
Mêl Seren
Seppele
Tuliomena
Virmavesi


Ulkoasun suunnitellut wilberi, koodannut Luciana                                                                  virtuaalitalli / a sim-game stable